Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
KerhoÄijä

 

KerhoÄijä 2012

 

Uusi kiertopalkinto aloittaa kierron armon vuonna 2012. Hallituksen toimesta pimennossa pidetty palkinto jaetaan siis ensimmäistä kertaa. 


Vuosittain jaettava palkinto luovutetaan hallituksen toimesta sekä jäsenistön esityksestä kyseisenä vuonna ansiokkaasti kerhon etuja ajaneelle henkilölle. 
 
Valintakriteerit muotoutuvat ja tarkentuvat vuosien saatossa, mutta jo huomionosoituksen nimi kertoneen oleellisen. Nimestä huolimatta se toki voidaan jakaa myös naispuoliselle kerholaiselle.
 
 
Vuoden 2012 KerhoÄijäksi hallitus valitsi Teppo Kostiaisen.
 
Karjalaisella tyyneydellä varustettu,tuo kaikkien alojen kätilö, pettämätön kahvimajuri sekä talonmiesten Äiti on palkintonsa ansainnut.
 

KerhoÄijä 2013

 

Pitkällisen, raastavan, mutta kuitenkin yksimielisen Hallituksen päätöksen mukaisesti KerhoÄijä-palkinto myönnettiin armon vuonna 2013 Renatè Mesimäelle. Siis Äijä-palkinto on myös Muija-palkinto....
 
Uutteralla,vankkumattomalla, väsymättömällä sekä pirteällä asenteella kerhon rientoihin osallistunut Renatè on palkinnon ansainnut.
Palkintokuvassa saamme tyytyä paperiseen versioon... 
 

 

 

 

 


 

 

KerhoÄijä 2014

Vuoden 2015 KerhoÄijäksi julistettiin retkien "vastuuton matkanjärjestäjä" Jouni Kytöläinen.

Useiden retkien vetäjänä toiminut nahkatukka ei kuviin kerinnyt, mutta sitten ensikerralla :))

 

Kerholla tarjolla torstaina 20.12 klo-18.00 Glögiä  sekä torttua.

Kaikki mukaan.